Muoviteollisuuden kehitys- ja asiantuntijayritys Muovipolin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Pertti Salonen. Kesäkuun alusta toimitusjohtajana aloittava Salonen on toiminut viimeiset seitsemän vuotta Serres Oy:n palveluksessa operatiivisena johtajana. Tätä ennen hän oli ENGEL Finland Oy:n toimitusjohtajana viisi vuotta. Aiemmin Salonen toimi Perloksen palveluksessa Suomen lisäksi Unkarissa, Kiinassa ja Japanissa.
Muovipoli on Lahdessa toimiva muovialan TKI-yksikkö, jonka omistavat yritykset, tutkimuslaitokset ja muut alan toimijat. Muovipoli Oy perustettiin 1998 tukemaan suomalaisen muoviteollisuuden kehitystä. Yritys tekee yhteistyötä muovin kestävän käytön ja innovaatioiden edistämiseksi erilaisissa asiakasprojekteissa sekä yhteishankkeissa.