Pramia Plastic Oy rakentaa huippumodernin kierrätysmuovitehtaan Kurikan
Ilvesjoelle. Kurikkaan rakennettavassa uudessa tehtaassa valmistetaan pantillisista muovipulloista korkealaatuista uusiomuovia, josta voidaan valmistaa täysin uusia, 100-prosenttisesti kierrätetystä muovista tehtyjä muovipulloja.
Kerrätysmuovitehtaan rakentaminen aloitetaan Ilvesjoelle kevään 2025 aikana. Vuonna 2012 perustettu Pramia Plastic on toiminut tähän asti Keski-Pohjanmaalla, Toholammilla, ja siirto Ilvesjoelle tuo sen lähemmäs emoyhtiötä Pramia Oy:tä, joka on toiminut alueella jo 35 vuotta. Uuden tehtaan kokonaispinta-ala on 9 800 m² ja sen arvioitu kokonaisinvestointi on noin 15 miljoonaa euroa.
Tehtaan suunnittelussa on panostettu sekä tuotantokapasiteettiin että ympäristöystävällisyyteen.
Päivittäinen kapasiteetti nousee jopa kahteen miljoonaan pulloon vuorokaudessa. Tuotantolinjoille tulee
alan viimeisintä teknologiaa, ja tehdas toimii täysin ilman savupiippua – konkreettinen esimerkki
fossiilisista prosesseista luopumisesta. Lisäksi tehdas käsittelee omat jätevetensä suljetussa
kierrossa oman jätevedenpuhdistamon avulla, josta ei synny lainkaan ulostulevaa jätevettä.
Energiaratkaisut ovat myös edistyksellisiä. Tehtaan tontilla korvataan vanha tuulivoimala
uudella 1 MWh yksiköllä, joka kattaa lähes puolet tehtaan sähkönkulutuksesta. Lämmön
varastointiin hyödynnetään hiekka-akkujärjestelmää, joka tukee tehtaan energiatehokkuutta ja
uusiutuvan energian hyödyntämistä.
Pramia Plastic on huolehtinut myös henkilöstöstään muutoksen yhteydessä. Kaikille Toholammin
työntekijöille on tehty houkutteleva työtarjous jatkaa tehtävässään Ilvesjoella.
Tehtaan arvioidaan valmistuvan tuotantokäyttöön vuonna 2026. Pramia Plasticin tuotannosta jopa 80 prosenttia menee vientiin EU-alueelle.
Pramia Plastic rakentaa kierrätysmuovitehtaan Kurikkaan
