Sekä S-ryhmä että K-ryhmä ovat uutisoineet 8-prosenttisten, käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien ensimmäisen viikon myyntiään. Molempien kaupparyhmien tiedotteen mukaan asiakkaita kiinnosti eniten valkoviini, mutta S-ryhmän kaupoissa myös punaviinit yllättivät suosiollaan. Molemmissa kaupparyhmissä kuohuviinien myynti lisääntyi viikonloppua kohden. S-ryhmässä selkeä ilmiö oli myös viinin ostaminen pienessä pakkauskoossa, esimerkiksi kuohuviini kahden desilitran pulloissa.
Ensimmäisenä myyntipäivänä K-ruokakaupoista ostettiin yhteensä 157 eri tuotenimikettä, mikä kertoo paitsi kiinnostuksesta uutta kohtaan myös siitä, että laajoille ja monipuolisille valikoimille on paikkansa. Asiakkaita kiinnostivat ensimmäisellä viikolla monet ennestään tutut viinibrändit.
Erityisesti viinin ostamismahdollisuus ruokaostosten lomassa hyödyttää sekä pieniä kauppoja että kuluttajia, kun asiakkaiden ei välttämättä tarvitse suunnata asioimaan viinihankintojen takia muualle. Oluet kuitenkin säilyttivät ainakin S-kaupoissa ensimmäisen viikon myyntilukujen perusteella paikkansa myydyimpänä alkoholituotteena.