Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n mukaan suomalaiset kokevat olevansa hyviä lajittelijoita ja mieltävät jätteiden lajittelun helpoksi ja konkreettiseksi keinoksi edistää ympäristön hyvinvointia. Muovipakkausten ja kertakäyttöisten noutoruoka-astioiden oikea lajittelu on kuitenkin herättänyt kysymyksiä. Nyt muovi- ja kartonkipakkausten valtakunnallisia lajitteluohjeita on päivitetty selkeyttämään arjen jätehuoltoa.
Muovipakkaukset laitetaan keräysastiaan ja kiertoon irrottamalla pakkauksen erilaiset muoviosat, esimerkiksi irralliset korkit, kannet ja pumput. Ruokapakkauksen ei tarvitse olla täysin puhdas, pieni määrä esimerkiksi kastiketta tai jogurttia pakkauksessa ei estä muovipakkausten kierrätystä. Mikäli tyhjiä ruokapakkauksia säilyttää pitkään kotona, pakkaukset voi halutessaan pyyhkiä käytetyllä servietillä tai talouspaperilla hajuhaittojen ehkäisemiseksi ennen muovipakkauskeräykseen laittamista.
Kertakäyttöiset juomamukit ovat nyt mukana pakkauskeräyksessä ja ne tulee lajitella materiaalinsa mukaisiin pakkausjätteisiin. Kartonkimukeissa käytetään usein pieniä määriä muovia suojakerroksena, mutta ne lajitellaan kartonkipakkauskeräykseen, sillä suurin osa mukin painosta on kartonkia. Muoviset noutoruoka-astiat ja -pakkaukset sekä kertakäyttömukit tulee taas lajitella muovipakkauskeräykseen.
Käytetyistä ja lajitelluista pakkauksista valmistetaan uusia tuotteita
Kotitalouksien pakkausmateriaaleja kerätään ympäri Suomen Rinki-ekopisteissä sekä kiinteistöissä, joissa on vähintään 5 huoneistoa. Lajitelluista käytetyistä pakkauksista tuotetaan uusioraaka-ainetta, josta valmistetaan uusia muovituotteita. Kierrätetystä muovista valmistetaan esimerkiksi monia arjen tavaroita, kuten tiski-, WC- ja vaateharjoja, kenkälusikoita, kukkaruukkuja, kastelukannuja ja sumutinpulloja.
Ringin mukaan lajittelussa ja muovipakkausten kierrättämisessä on kuitenkin kirittävää, jotta EU:n Suomelle asettamat muovipakkausten kierrätystavoitteet saavutetaan. EU-maiden tulisi kierrättää 50 % muovipakkauksistaan tämän vuoden loppuun mennessä. Suomessa kierrätysaste on tällä hetkellä reilut 30 %.