Ruotsalainen Pantamera, joka on juomapullojen kierrätyksestä Ruotsissa vastaavan Returpackin ylläpitämä brändi, on valinnut vuoden 2026 kansalliseen kierrätyskampanjaansa suomalaisen Lordin, jonka Euroviisuvoitosta tulee tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Lordi esittää kampanjassa oman heavy metal ‑versionsa Guantanamera -kappaletta mukailevasta Pantanamerna -kierrätyskappaleesta. Pantamera on aiemmissa kampanjoissa teettänyt omia tulkintoja useilta artisteilta eri musiikkityyleistä.
Lordi hyödyntää esiintymisessään ikonisia monsteriasujaan ja tuo kappaleeseen sinfonisia kitarasooloja sekä kauhuteemaisen sanoman, jossa zombiet rinnastetaan kierrätykseen, kuvailee Pantamera tiedotteessaan. Mr. Lordin mukaan tavoitteena oli yhdistää kauhuelementit ja selkeä viesti kierrätyksen tärkeydestä. Lordin valintaan vaikuttikin Pantameran mukaan bändin aito innostus kierrätyksen edistämisestä.
Pantameran tämänvuotinen kampanja näkyy ja kuuluu digitaalisissa kanavissa, suoratoistopalveluissa sekä perinteisessä televisiossa ja radiossa. Kampanja käynnistyy 2. huhtikuuta 2026.
Pantamera‑brändiä ylläpitää Returpack AB, joka vastaa juomapullojen kierrätyksestä Ruotsissa. Returpack on yksitysomisteinen yritys, jonka omistavat yhdessä Ruotsin Panimoliitto (Sveriges Bryggerier), Ruotsin päivittäistavarakaupan liitto (Svensk Dagligvaruhandel) ja Livsmedelshandlarna. Returpack vastaanottaa vuosittain yli 3 miljardia tölkkiä ja PET‑pulloa.
