Kuituvalos kutistaa pakkauksen jalanjäljen 


Helsingistä kuutostietä ajettaessa juuri ennen Kouvolaa on suuri rakennus, jonka toisesta päädystä viedään sisään kierrätyskuitua. Toisesta päädystä lähtee rekkojen kyydissä 3D-kuituvaloksia. Täällä toimii pakkausten ekologisia sisäosia valmistava Ecopulp.  

– Ecopulpin sisäpakkaus on monipuolinen, ympäristövastuullinen ja kustannustehokas valinta tuotteen suojaukseen, sanoo Ari Henttonen, toinen yrityksen omistajista.

Yrityksen juuret johtavat minnekäs muualle kuin Nokiaan – Ecopulpin historian alkuvuosien kuituvalokset sijoitettiin kännykkälaatikoiden sisään silloin kun Nokialla oli vielä valmistavaa teollisuutta Suomessa. 

Itse kuituvalos on vanha keksintö ja muun muassa kananmunakennot valmistetaan tätä tekniikkaa käyttäen. Muovin käytön yleistyminen 1960-luvulta lähtien kuitenkin lähes syrjäytti kuituvalospakkaukset, eikä tekniikkaa kehitetty pitkiin aikoihin. Nyt kuituvalokset ovat nousseet entistäkin suositummiksi, kun yritykset haluavat saada ekologista jalanjälkeään mahdollisimman pieniksi. Kuituvaloksen etuna on lisäksi niiden pinottavuus – tämä vähentää tilan tarvetta kuljetuksessa ja varastoinnissa. 

Yrityksessä alusta asti mukana olleet Ari Henttonen ja Juho Hovila ostivat yrityksen vuonna 2009, jolloin muotoiltujen kuituvalosten tekemiseen soveltuvaa tekniikkaa alettiin edelleen kehittää Ecopulpissa. 

Lue koko artikkeli Pakkaus-lehdestä