Noin 2000 kotimaisen verkkokaupan todellista myyntiä reaaliaikaisesti seuraava Verkkokauppaindeksi kertoo loikasta verkkokaupan euromääräisessä myynnissä. Indeksin mukaan verkkokauppa kasvoi peräti 24 prosenttia.
”Käänne parempaan alkoi jo syksyllä, mutta nyt puhutaan aivan eri kokoluokasta ja merkityksestä: Kasvu on varmuudella totta ja poikkeuksellisen suurta. Kuluttajilla ei ole ainoastaan nyt käytettävissä enemmän tuloa, vaan myös ostoluottamus näyttää pitkältä palautuneen, eivätkä inflaation hillitseminen ja korot mitä ilmeisimmin enää paina kulutusta”, listaa kasvun taustaa Markku Korkiakoski, indeksejä tuottavan Vilkas Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Vilkas on Suomen johtava verkkokauppatoimittaja, jonka asiakkaiden anonyymistä kauppadatasta verkkokauppaindeksin aineisto muodostuu. Indeksi perustuu Vilkkaan tiedotteen mukaan täysin toteutuneisiin ostoksiin ja niissä käytettyihin euroihin satojen miljoonien eurojen otoksella.
”Näemme ostamisen rakenteesta, että nyt panostetaan henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja kotiin hankinnoilla, jotka eivät ole suoranaisesti välttämättömiä, mikä on vahva viesti kulutuksen elpymisestä”, sanoo Korkiakoski.
Vilkas on laatinut Verkkokauppaindeksin tulosten perusteella, tekoälyä hyödyntäen mallin, jonka mukaan on realistista ennakoida jopa yli 2 prosentin talouskasvua, mikäli suuria yllätyksiä ja muutoksia maailmantilanteessa ei tule. Pessimistinen mallikin liikkuu Korkiakosken mukaan 1 prosentin tuntumassa. Tekoälypohjainen malli ei ole eksakti ennuste, mutta Korkiakosken mukaan sitä voi pitää luotettavasti suuntaa antavana.
