Vellamo toi F1-varikolle kisakohtaiset vesipullot

Suomalainen, erottuvista pulloistaan tunnettu premium-vesibrändi Vellamo jatkaa F1-talli TGR Haas F1 Teamin virallisena nesteytyskumppanina (Official Hydration Partner) monivuotisella sopimuksella. Yhteistyön myötä Vellamon näkyvyys kasvaa F1-radoilla. Viime vuonna aloitettu yhteistyö on Vellamon mukaan suomalaisittain harvinainen kumppanuus, sillä F1-piireissä on nähty aiemmin vain muutamia suomalaisyrityksiä. Viime vuonna alkanut yhteistyö on osoittautunut arvokkaaksi Vellamolle, joka on saanut globaalisti valtavan näkyvyyden.

Yhteistyössä Vellamo vastaa Haasin F1-tiimin kuljettajien, insinöörien ja mekaanikkojen nesteytyksestä. Lisäksi suomalaisbrändin luonnon mineraali- ja lähdevettä tarjoillaan tallin VIP-vieraille ja yhteistyökumppaneille kisaviikonloppuina.

– Halusimme tämän yhteistyön avaavan meille uusia ovia kansainvälisillä markkinoilla, ja siinä olemme onnistuneet. Laajentumisemme jatkuu vauhdilla Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä. Se, mikä alkoi pelkkään nesteytykseen keskittyneenä kumppanuutena, on kehittynyt aidoksi, jaettuihin arvoihin perustuvaksi yhteistyöksi. TGR Haas F1 Team edustaa suorituskykyä, määrätietoisuutta ja rohkeutta kilpailla maailman parhaita vastaan. Nämä samat periaatteet ovat ohjanneet Vellamoa matkalla pienestä suomalaisesta vesibrändistä yhdeksi maailman nopeimmin kasvavista premium-vesimerkeistä, kommentoi Vellamon toimitusjohtaja Teemu Oksa.

Viime vuonna alkaneessa yhteistyössä Vellamo on tuonut F1-varikolle kisakohtaiset vesipullot. Valituille viikonlopuille valmistetut yksilölliset pullomallit kunnioittavat kunkin isäntämaan kulttuuria, perintöä ja identiteettiä, kertoo yritys. Tämä luo omaleimaisen yhteyden urheilulajin, sen maailmanlaajuisen yleisön ja F1-sarjan kaupunkien välille.

– Olemme saaneet paljon huomiota luovalla tarinankerronnallemme myös F1-piireissä. Valittujen Grand Prix -kohteiden kulttuurista, perinnöstä ja luonteesta inspiraationsa saaneet yksilölliset pullomallit tekevät kunniaa jokaiselle isäntäkaupungille. Samalla ne luovat erityisen yhteyden urheilulajin, fanien ja niiden paikkojen välille, joissa Formula 1 vierailee. Olemme ylpeitä siitä, että olemme toimineet tämän konseptin uranuurtajina F1-sarjassa, ja odotamme innolla, että pääsemme jatkossakin venyttämään brändikumppanuuden rajoja, Oksa kertoo.

Vellamo-mineraalivesi on lähtöisin Heinolan Viikinäisissä sijaitsevasta luonnon mineraalivesilähteestä, josta saatava vesi on peräisin jääkaudelta. Vellamo voitti juuri pääpalkinnon maailman suurimman fine wine -tietopalvelun ja viiniyhteisön Tastingbook.comin premium-vesien kategoriassa. Sokkotestissä suomalaisvesi jätti taakseen globaaleja jättibrändejä, kuten San Pellegrinon, Evianin ja Vossin.