Riisiä ostetaan S-ryhmän tiedotteen mukaan sen ruokakaupoista (Prisma, S-market, Sale ja Alepa) vuodessa noin yhdeksän miljoonaa kiloa. Syksyllä S-kauppojen riisihyllyille on saapunut ensimmäinen Sustainable Rice Platform -sertifioitu Coop-tuotemerkin basmatiriisi. SRP eli Sustainable Rice Platform on maailman ensimmäinen kestävän riisintuotannon standardi, jonka laatumerkki helpottaa kuluttajia tekemään riisihyllyllä vastuullisempia valintoja. Ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi S-ryhmän marketkaupasta kertookin, että tämäntyyppistä sertifiointimahdollisuutta riisituotteille on kaivattu jo pitkään.
Aluksi sertifioitujen riisien valikoima tulee laajenemaan basmatiriisin ohella Coopin keittopusseihin pakattuun basmatiin sekä basmati- ja jasmiiniriisi -sekoitukseen, jotka ovat pitkäjyväisten riisien ohella suomalaisten eniten ostamia riisilajikkeita. Tulevaisuudessa S-ryhmän tavoitteena on lisätä Sustainable Rice Platform-sertifioidun riisin osuutta valikoimassaan. Tuotteille hankitun sertifioinnin merkitys on kuitenkin Suomen markkinoita laajempi, sillä Coop-tuotteet hankitaan yhdessä muiden pohjoismaisten osuuskauppojen kanssa. Suomen lisäksi sertifioidut Coop-riisit tulevat myyntiin myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
Sertifioinnin lisäksi Coop-riisien pakkausten vastuullisuuteen on S-ryhmän tiedotteen mukaan myös kiinnitetty erityistä huomiota. Yhden kilon SRP-sertifioitu basmatiriisi sekä basmati- ja jamiiniriisi -sekoitus on pakattu muovin sijasta paperiin.
Sustainable Rice Platform on maailmanlaajuinen verkosto, johon kuuluu yli sata toimijaa eri yrityksistä, järjestöistä ja tutkimuslaitoksista. Verkoston toiminnan tarkoituksena on kehittää globaalia riisisektoria parantamalla pienviljelijöiden elinoloja ja vähentämällä riisintuotannon sosiaalista ja ympäristöllistä jalanjälkeä sekä ilmastovaikutuksia.
Sertifioinnin tarkoituksena on varmistaa, että riisi on tuotettu kestävän kehityksen standardien mukaisesti. Näihin kuuluvat muun muassa vedenkulutuksen vähentäminen, torjunta-aineiden hallittu käyttö sekä työolosuhteiden ja viljelijöiden toimeentulon parantaminen.
