Reilu puolet kunnista haki korvauksia kertakäyttöisten muoviroskien siivoukseen

Korvausta kertakäyttömuovien (SUP) tuottajilta hakeneiden kuntien määrä pysyi edellisvuoden tasolla, kertoo Lupa- ja valvontavrasto tiedotteessaan. Kuntien ilmoittamat kustannukset olivat yhteensä noin 25 miljoonaa euroa, josta tuottajat ovat velvollisia korvaaman osan. Lupa- ja valvontavirasto tekee päätöksen korvauksista loppuvuodesta.

Tänä vuonna kunnilla oli mahdollisuus hakea korvauksia kertakäyttömuoveja tuottavilta yrityksiltä muoviroskien siivous- ja keräyskustannuksiin kolmatta kertaa. Korvausta haetaan ilmoittamalla edellisvuoden kustannukset Lupa- ja valvontavirastolle.

Yhteensä 164 kuntaa haki jätelain mukaisia korvauksia SUP-tuotteiden roskaantumisen ehkäisemisestä ja roskaantumisen siivoamisesta vuodelta 2025. Määrä on 56 prosenttia kaikista Manner-Suomen kunnista. Hakeneissa kunnissa oli asukkaita yhteensä 5 001 104, mikä on lähes 90 prosenttia Manner-Suomen asukkaista. Määräaika hakemusten jättämiselle oli 1.6.2026.

Hakeneiden kuntien määrä kasvoi muutamalla hakijalla edellisvuodesta. Yli puolet kunnista on jo ottanut ilmoituskäytännön osaksi vakiintuneita toimintatapojaan, mutta kaikissa kunnissa mahdollisuutta ei ole vielä hyödynnetty, kertoo ylitarkastaja Tuuli Vähälä Lupa- ja valvontavirastosta.

Kuusi kuntaa teki ilmoituksen kesken vuotta 2025, minkä vuoksi tiedot olivat osin puutteellisia. Ilmoituksia käsitellään parhaillaan ja tarvittaessa pyydetään täydennyksiä. Kunnat ilmoittivat kustannuksiksi lähes 25 miljoonaa euroa.

Kuntien ilmoittamat keräys- ja siivouskustannukset olivat yhteensä noin 25 miljoonaa euroa ja ne jakaantuivat seuraavasti:
keräyskustannuksia 13,5 miljoonaa euroa
siivouskustannuksia 10,7 miljoonaa euroa
tupakkajäteastioita 706 000 euroa
tupakkatiedotus 46 000 euroa.

SUP-tuotteiden tuottajat korvaavat kunnille keräys- ja siivouskustannuksista yhteensä noin 1,90 euroa per kunnan asukas. Tupakkajäteastioiden ja -tiedotuksen kustannukset korvataan vielä vuonna 2026 täysimääräisesti hyväksyttävien kustannusten ja ilmoitusten osalta.

Korvausta jää myöntämättä arviolta ainakin 1,2 miljoonaa euroa ilmoittamatta jättäneiden kuntien osalta. Toivottavasti loputkin kunnat aktivoituvat hakemaan korvauksia ensi vuonna. Kunnissa olisi hyvä huomata, että mikäli toukokuu on liian kiireinen ajankohta ilmoituksen tekemiseen, ilmoituksen voi täyttää vaikkapa jo alkuvuonna, heti kun edellisvuoden kustannukset ovat selvillä, Vähälä vinkkaa.

Lupa- ja valvontavirasto tarkistaa ilmoitetut tiedot, varaa asianosaisille mahdollisuuden lausua asiassa ja tekee päätökset korvausten maksamisesta loppuvuoden aikana.

Lista korvauksia hakeneista kunnista

Lisätietoja
Lue lisää siivouskustannusvastuusta
Tietoa kunnille siivouskustannusvastuusta