Metsä Group juhlisti biotuotetehtaan vihkiäisiä Kemissä keskiviikkona 23.10.2024. Tehtaan vihkivät tasavallan presidentti Alexander Stubb, Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jussi Linnaranta ja Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.
Kemin biotuotetehdas on Metsä Groupin viime vuosien suurin investointi ja sen arvo on noin kaksi miljardia euroa. Biotuotetehtaalla työskentelee kaikkiaan noin 250 ihmistä ja koko tehdasalueella 500 henkilöä. Tehtaan suorassa arvoketjussa Suomessa työskentelee noin 2 500 henkilöä, pääasiassa puunhankinnassa.
Ilman fossiilisia polttoaineita toimiva Kemin biotuotetehdas alittaa vanhan tehtaan ympäristöluvan päästörajat, vaikka tuotanto yli kaksinkertaistui. Tehdas tuottaa sähköä kaksi terawattituntia vuodessa, mikä vastaa 100 000 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutusta.
Biotuotetehdas tuottaa 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua, josta valmistetaan lukuisia uusiutuvia tuotteita miljoonien ihmisten arjen tarpeisiin: kartonkia, pehmopaperia, erikoispaperia ja painopaperia. Sellun lisäksi rinnakkaistuotteita eli mäntyöljyä, tärpättiä ja bioenergiaa syntyy merkittävästi aiempaa enemmän. Muita myyntiin tai omaan käyttöön valmistettavia tuotteita ovat tuotekaasu, pelletit, rikkihappo, lämpö ja höyry. Uusien tuotteiden valmistukselle vapautuu aikanaan tilaa vanhan sellutehtaan paikalle.
Metsä Groupin biotuotetehdas ja laajennettu kartonkitehdas aloittivat toimintansa Kemissä 20.9.2023. Biotuotetehtaan haihduttamon räjähdyksestä aiheutuneen keskeytyksen jälkeen tehdas pääsi jatkamaan tuotantoaan kesäkuussa.