Metsä Board Oyj:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Mika Joukio on yhtiön hallituksen kanssa maanantaina 31.3. tekemänsä sopimuksen mukaan päättänyt luopua toimitusjohtajan tehtävästä 7.4.2025 alkaen. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Metsä Groupin strategiajohtaja Esa Kaikkosen (OTK, varatuomari) 7.4.2025 alkaen.
Joukion työura Metsä Boardilla alkoi 35 vuotta sitten yhtiön Takon kartonkitehtaalta ja hän eteni tehtaiden ja eri liiketoimintojen johtamisvastuiden kautta Metsä Boardin toimitusjohtajaksi vuonna 2014. Joukio jatkaa Metsä Boardin palveluksessa lokakuun 2025 alkuun asti ja toimii Kaikkosen tukena tehtävän siirtymävaiheessa.
Esa Kaikkosella on 27 vuoden kokemus monipuolisista työtehtävistä Metsä Group -konsernissa. Ennen nykyistä tehtäväänsä konsernin strategiajohtajana hän on toiminut muun muassa Metsä Tissue Oyj:n toimitusjohtajana (2018–2025), Metsä Woodin toimialajohtajana (2013–2018) sekä konsernin lakiasiainjohtajana (2003–2013).
– Yhtiö on nyt kehitysvaiheessa, jossa vetovastuu on oikea aika siirtää uudelle toimitusjohtajalle. Kiitän koko hallituksen puolesta lämpimästi Mikaa hänen saavutuksistaan ja merkittävästä panoksestaan Metsä Boardin hyväksi, puheenjohtaja Ilkka Hämälä sanoo yhtiön tiedotteessa.