Metsä Board käynnistää kannattavuusohjelman ja uudistaa johtoryhmää

Metsä Boardin kannattavuus ja kassavirta ovat yhtiön tiedotteen mukaan olleet pitkään epätyydyttäviä. Kiristynyt kilpailu ja kuluttajien varovaisempi ostokäyttäytyminen ovat vähentäneet pakkauskartonkien kysyntää. Lisäksi yhtiön tulosta ja kilpailukykyä rasittavat korkeat puuraaka-ainekustannukset sekä heikko sellumarkkinan kehitys.

Vastauksena muuttuvaan markkinatilanteeseen yhtiö vauhdittaa kasvuaan ja vahvistaa palveluitaan Euroopassa hyödyntäen vahvaa markkina-asemaansa, kestävän kehityksen huippuluokan suorituskykyä sekä osaamista kehittää materiaalitehokkaita, turvallisia ja kierrätettäviä pakkausratkaisuja asiakkaille. Tätä kehitystä edistävät myös EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (PPWR) tiukentuvat vaatimukset pakkauksille.

Yhtiön tavoitteena on säilyttää vahva markkina-asema Yhdysvalloissa ja kasvattaa liiketoimintaa erityisesti nykyisten asiakkaiden kanssa. Metsä Boardin kasvu on viimeisen kymmenen vuoden aikana painottunut vahvasti Yhdysvaltojen markkinoihin. Globaalin epävarmuuden lisääntyminen ja tuontitullit ovat tilapäisesti yhdessä vähentäneet Metsä Boardin kartonkitoimituksia Yhdysvaltoihin. Uusia kasvupanostuksia suunnataan myös muihin markkinoihin.

Metsä Boardin hallitus on käynnistänyt kustannussäästö- ja kannattavuuden parantamisohjelman, jonka tavoitteena on kasvattaa vuosittaista käyttökatetta 200 miljoonaa euroa. Ohjelma koostuu kustannussäästöistä (100 miljoonaa euroa) ja kannattavuuden parantamisesta (100 miljoonaa euroa). Ohjelman toimeenpano aloitetaan välittömästi projektoimalla ja suunnittelemalla toimenpiteet tarkemmin uuden johtamisrakenteen avulla.

Ohjelman arvioidaan parantavan vuoden 2026 vertailukelpoista käyttökatetta 100 miljoonaa euroa painottuen toiseen vuosipuoliskoon, ja loput vaikutuksesta saavutettavan vuoden 2027 loppuun mennessä. Lisäksi Takon tehtaan sulkemisen ja Kyron tehtaan tehostamisen arvioidaan parantavan vuosittaista käyttökatetta noin 30 miljoonaa euroa vuoden 2025 viimeisestä vuosineljänneksestä alkaen.

Toimenpiteet sisältävät kustannussäästöjen lisäksi myynnin painopistealueiden ja keskeisten asiakassegmenttien tarkemman määrittelyn ja myyntiponnistelujen kohdentamisen kannattavan kasvun tukemiseksi.

Tuotekehityksessä keskitytään vastaamaan kehittyvän sääntelyn vaatimuksiin, erityisesti nopeasti kasvavissa ruoka- ja tarjoilupakkaussegmenteissä, terveydenhuollossa sekä muissa vahvimmin kehittyvissä merkkituotesegmenteissä. Toimitusketjun tehokkuutta parannetaan suoraviivaistamalla tuoteportfoliota ja vähentämällä kompleksisuutta.

Vahvistaakseen kassavirtaa Metsä Boardin tavoitteena on vapauttaa vähintään 150 miljoonaa euroa käyttöpääomaa vuoden 2025 loppuun mennessä. Yhtiö tarkastelee kriittisesti käynnissä olevia investointien esisuunnitteluhankkeita ja ERP-ohjelmaa. Lisäksi Metsä Board päivittää strategiansa ja uudistaa taloudelliset tavoitteensa – tällä hetkellä sijoitetun pääoman tuotto >12 % ja nettovelka suhteessa käyttökatteeseen < 2,5 – vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä.

Metsä Boardin 30.7.2025 julkistaman kustannussäästö- ja kannattavuudenparantamisohjelman toteuttamisen vauhdittamiseksi sekä asiakaslähtöisyyden vahvistamiseksi yhtiön johtoryhmään on tehty muutoksia. Muutokset astuvat voimaan 1.8.2025. Muutoksista johtuen myös yhtiön hallituksen kokoonpano ja jäsenmäärä muuttuu.

KTM Erja Hyrsky on nimitetty kaupalliseksi johtajaksi (SVP, Commercial Operations). Hyrsky on ollut Metsä Boardin hallituksen jäsen vuodesta 2021 alkaen ja toiminut aiemmin lukuisissa liiketoiminnan johtotehtävissä viimeisimpänä Unilever-konsernissa. Hyrsky jättää hallitustehtävänsä Metsä Boardin hallituksessa välittömästi. Hyrskyn jätettyä hallitustehtävänsä yhtiön hallitus koostuu kahdeksasta (8) jäsenestä,

KTM Minna Björkman on nimitetty Containerboard-liiketoiminnan johtajaksi (SVP, Containerboard) Björkman aloittaa tehtävässään alkuvuonna 2026. Hän siirtyy yhtiöön Stora Ensolta, jossa hän on työskennellyt liiketoiminnan johtotehtävissä.

DI Jussi Noponen on nimitetty tuotanto- ja toimitusketjujohtajaksi. Noponen on toiminut Metsä Groupissa lukuisissa eri talouden asiantuntija- ja johtotehtävissä vuodesta 2000, muun muassa Metsä Boardin talousjohtajana vuosina 2016–2021 ja viimeisimpänä Metsä Boardin myynti- ja toimitusketjujohtajana vuodesta 2021. Noponen on ollut yhtiön johtoryhmän jäsen vuodesta 2016 alkaen.

Lokakuussa 2024 liiketoiminnan kehitysjohtajaksi nimitetty DI Laura Remes on nimitetty muutosjohtajaksi (SVP, Business Transformation). Remes aloittaa tehtävässään viimeistään 6.10.2025. Remes siirtyy aiemmin tiedotetun mukaisesti Metsä Boardille UPM:ltä, jossa hän on työskennellyt erilaisissa liiketoiminnan kehitys- ja johtotehtävissä.

Yhtiön talousjohtajana jatkaa tehtävässä vuodesta 2021 alkaen toiminut Henri Sederholm ja henkilöstöjohtajana tehtävässä vuodesta 2019 alkaen toiminut Camilla Wikström. Muutosten myötä Markku Leskelä ja Harri Pihlajaniemi eivät jatka yhtiön johtoryhmässä. Markku Leskelä jatkaa yhtiön palveluksessa Senior Advisorina tammikuun 2026 loppuun asti. Harri Pihlajaniemen työura yhtiössä päättyy.

Metsä Boardin johtoryhmä 1.8.2025 alkaen:

  • Esa Kaikkonen, toimitusjohtaja
  • Minna Björkman, Containerboard-liiketoiminnan johtaja (5.1.2026 alkaen)
  • Erja Hyrsky, kaupallinen johtaja
  • Jussi Noponen, tuotanto- ja toimitusketjujohtaja
  • Laura Remes, muutosjohtaja (viimeistään 6.10.2025 alkaen)
  • Henri Sederholm, talousjohtaja
  • Camilla Wikström, henkilöstöjohtaja