Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi joulukuussa ohjeistuksen, joka kehottaa välttämään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia lapsille. Lidlissä vuonna 2023 julkaistussa kestävän ruokavalion kantapaperissaan kauppaketju linjaa, että se ei markkinoi epäterveellisiä elintarvikkeita lapsille ja tämä on tarkoittanut muun muassa lapsiin vetoavien piirroshahmojen poistamista monista pakkauksista.
Muutoksia on tehty ja tehdään edelleen epäterveelliseksi luokiteltujen elintarvikkeiden pakkauksille, joista poistetaan lapsen mielenkiinnon herättäviä hahmoja. Lapsia houkuttelevat elementit poistetaan muun muassa oman merkin suklaista, makeisista, kekseistä, mehuista ja jäätelöistä vuoden 2025 loppuun mennessä.
Kymmenet kauppaketjun tuotteet ovat jo saaneet uuden ulkoasun. Vastapainoksi yritys on painattanut esimerkiksi kiivipakkauksiin piirroshahmoja ja valikoimassa on ollut myös muumiperunoita. Paistopisteellä on ollut Jääkiekkoliiton yhteistyön myötä leijonan naaman muotoisia ruisleipiä.
Poikkeuksena lapsiin vetoavien pakkausten osalta Lidlin linjauksessa mainitaan jouluna, pääsiäisenä ja halloweenina myytävät makeiset, koska Lidl katsoo herkuttelun kuuluvan olennaisena osana juhlapyhien viettoon.