Muovikassi kallistuu

Kaupan ala on kampanjoinut muovikassien vähentömisen puolesta ja myös S-ryhmä on sitoutunut vähentämään muovikassien kulutusta osana kansallista muovikassisitoumusta. Vuoden 2024 aikana 76 prosenttia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ostoskerroista tehtiin jo ilman uuden muovikassin ostamista.

Nyt S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään uusia toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.

– Kassivaihtoehtojen hintoja on muutettu niin, että paperikassi maksaa edelleen 0,25 euroa, ison kestokassin hinta laskee 1,25 euroon ja muovikassin hinta puolestaan nousee Prismassa 0,35 euroon ja muissa marketkaupan ketjuissa 0,39 euroon, kertoo ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi S-ryhmän marketkaupasta.

Muovin vähentäminen liittyy myös S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitteeseen luonnonvarojen kunnioittamisesta. Yksi keino muovin vähentämiseksi ja kiertotalouden lisäämiseksi ovat pakkausuudistukset. S-ryhmä kertoo tiedotteessaan, että erilaisia vaihtoehtoja muoville tutkitaan jatkuvasti. Käytössä on jo nyt biopohjaisia ja kompostoituvia ratkaisuja. Tyypillisin muovin korvaamiseen soveltuva pakkausvaihtoehto on ollut kartonki.

S-ryhmä on osallisena myös Borealis Polymers Oy:n vetämässä kolmivuotisessa Reusify-yhteiskokeilussa ja tuottaa kokeiluun omalla Business Finlandin rahoittamalla osaprojektillaan uutta tietoa ja osaamista uudelleenkäytettävien pakkausten käyttöönottamiseksi päivittäistavarakaupassa. 2024 kesällä alkaneen hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä pakkausten uudelleenkäytön kustannus-, ympäristö ja kuluttajavaikutuksista. Asiakkaiden odotukset ja valmius ovat keskeisiä tarkastelukohteita, ja projektin lopputuloksena pyritään saamaan parempi käsitys uudelleenkäyttömallin kannattavuudesta ja toteutettavuudesta. Hankkeessa on edetty pilottisuunnitelman tekoon ja kentällä tehtäviä kokeiluja on odotettavissa alkuvuodesta 2026.

S-ryhmän projekti ja yhteiskokeilu liittyvät VTT:n ja Vaasan yliopiston johtamaan Reusify-tutkimuskokonaisuuteen, jossa partnereina sekä konsortiojäseninä S-ryhmän lisäksi toimii yli 20 muuta keskeistä suomalaista yritystä ja tekijää pakkausten uudelleenkäytön mahdollistavassa arvoketjussa. Omaa selvitystä ja mallinnustamme tehdään tiiviissä yhteistyössä yhteiskokeilun ja tutkimuskonsortion kanssa.